Toimistorakennus Kankaan Arkki nousee Jyväskylään entisen Kankaan paperitehtaan alueelle. Jykian ja YIT:n yhteishankkeen on määrä valmistua alkuvuodesta 2021.
Kankaan Arkki rakennetaan Vanhan paperitehtaan kylkeen, Tourujoen rantaan. Kokonaisuudesta muodostuu yhdistelmä modernia, uutta toimitilaa sekä rouheaa, vanhaa tehdasmiljöötä.
Kankaan Arkki on YIT:n ja Jykian yhteishanke. YIT vastaa kohteen suunnittelusta ja rakentamisesta ja Jykia vuokralaishankinnasta ja konseptikehittämisestä.
– Jykia etsii uusia toimintamalleja, joilla edistetään alueen elinvoimaisuutta. Kumppanuus YIT:n kanssa on mahdollistanut hankkeen käynnistämisen ja Kankaan alueen kehittämisen houkuttelevaksi työpaikka-alueeksi, Jykia Oy:n toimitusjohtaja Seija Takanen toteaa tiedotteessa.
Modernia monikäyttötilaa
Arkkitehtuuriltaan Kankaan Arkki on näyttävä ja rohkeasti omaleimainen. Seitsemänkerroksisen Kankaan Arkin kokonaispinta-ala on reilut 7000 neliömetriä.
Toimitilat tulevat olemaan asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaan muunneltavaa monikäyttötilaa. Erityishuomiota on kiinnitetty sisäilman laatuun, energiatehokkuuteen ja tilojen toiminnallisuuteen. Kohteelle haetaan ympäristötehokkuudesta kertova LEED-sertifikaatti.
Kankaan Arkkiin sijoittuville yrityksille tarjotaan erilaisia palveluita, kuten kokous-, siivous- ja asiakaspalvelua. Sisääntuloaulassa on kahvila ja ravintola sekä kokouksia varten vuokralaisilla on käytössä muunneltavat yhteiskäyttöiset neuvottelutilat.
Pysäköintialue sijaitsee rakennuksen vieressä. Kankaalla käynnistyy pian myös parkkitalon rakentaminen ja se sijoittuu Arkin välittömään läheisyyteen.
Vuokralaisiksi Kankaan Arkkiin ovat tulossa muun muassa Accountor, Juvenes, Monetra, Yritystehdas ja YIT. Uuteen toimistorakennukseen muuttavat yritykset perustelevat päätöstä Kankaan erinomaisella sijainnilla, muuntojoustavilla työskentelytiloilla ja palveluvalikoimalla.
Tuhat työntekijää, tuhat asukasta
Kankaan Arkin valmistuttua Jyväskylän Kankaalla työskentelee yli tuhat työntekijää ja asuu tuhat asukasta.
– Kankaan kehittyminen nopeasti ja laadukkaasti on erittäin tärkeää Jyväskylän elinvoiman näkökulmasta. Kankaan Arkki tarjoaa jyväskyläläiselle ja muualta tänne sijoittuville yrityksille uusia kasvun mahdollisuuksia ja laadukasta toimitilaa ainutlaatuisessa ympäristössä keskustan kupeessa, elinkeinojohtaja Anne Sandelin Jyväskylän kaupungilta sanoo tiedotteessa.
Jyväskylälle Kangas on merkittävä aluekehityshanke, jossa kunnianhimoinen suunnittelu, älykäs kaupunkirakenne ja uusin yhdyskuntatekniikka luovat ainutlaatuista ja laadukasta ympäristöä. Tulevaisuudessa Kangas on 2 100 työpaikan ja 5 000 asukkaan kotia.
Kankaan Arkki
Rakennuttaja:
YIT Suomi Oy
Tilaaja:
Jykia Oy
Taloyhtiö:
Kiinteistö Oy Jyväskylän Kankaan Arkki
Arkkitehti:
Arkkitehtipalvelu Oy
Rakennusurakoitsija:
YIT Suomi Oy
Rakennesuunnittelija:
Ramboll Finland Oy
Aloitus:
Tammikuu 2020
Valmis:
Alkuvuosi 2021
Bruttoala:
7000 m2
Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!