Tampereen uusi keskuspuhdistamo Sulkavuoreen

Tampereen uuden keskuspuhdistamon rakentaminen Sulkavuoreen etenee. Skanska ja Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy ovat sopineet mittavan louhintaurakan toteuttamisesta Sulkavuoren keskuspuhdistamoa varten. Sopimuksen kolmantena osapuolena on Tampereen kaupunki louheen kuljetuksen ja sijoittamisen osalta. Skanskan urakan arvo on noin 60 miljoonaa euroa.

Sulkavuoren keskuspuhdistamoa varten louhitaan maanalaiset prosessitilat ja siirtoviemäritunnelit sekä tehdään puhdistamon kallionvastaisia betonirakenteita.

– Olemme erittäin tyytyväisiä päästessämme toteuttamaan mittavaa puhdistamotilojen ja viemäritunnelien louhintaurakkaa, jollaisista meillä onkin runsaasti aikaisempaa kokemusta, toteaa aluejohtaja Pekka Räsänen Skanska Infralta tiedotteessa.

Skanska aloittaa urakkansa joulukuussa 2019, ja työ valmistuu kesällä 2022.

Puhdistamon rahoitustarve tulee olemaan kaiken kaikkiaan arviolta noin 320 miljoonaa euroa, mitä tekee siitä Pirkanmaan alueen historian merkittävimmän ympäristöinvestoinnin.

Puhdistamon muut urakat, kuten rakennus- ja koneistourakat, kilpailutetaan myöhemmin.
Jätevedenpuhdistamo rakennetaan Helsinki–Tampere -moottoritien (Vt 3) ja Tampereen itäisen kehätien (Vt 9) liittymien tuntumaan, Sulkavuoreen.

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy / Ramboll

Puhdistamo palvelee useita kuntia

Tuleva keskuspuhdistamo palvelee Tampereen kaupungin lisäksi Kangasalaa, Lempäälää, Pirkkalaa, Vesilahtea ja Ylöjärveä. Näiden kuntien jätevesistä nykyisellään jo noin 96 prosenttia käsitellään Tampereen puhdistamoilla.

Jätevesien käsittelyssä on kymmenen vuoden aikana tapahtunut Pirkanmaallakin voimakasta keskittymistä: 11 pientä puhdistamoa on tänä aikana suljettu ja jätevedet johdettu suurempaan laitokseen käsiteltäviksi.

– Uusi puhdistamo paitsi puhdistaa jätevesiä nykyaikaisemmalla tekniikalla tehokkaammin kuin nykyiset puhdistamot – sen avulla saadaan myös poistettua typpeä jätevedestä paremmin. Nykyisillä Tampereen puhdistamoilla ei ole kokonaistypen poistoprosessia, ja sen toteuttaminen niihin olisi kallista ja tilanpuutteesta johtuen hankalaa, Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n toimitusjohtaja Timo Heinonen kertoo tiedotteessa.

Nykyiset kaksi jätevedenpuhdistamoa Tampereella ovat käyttöikänsä loppuvaiheessa ja edellyttäisivät laajaa saneerausta. Puhdistamot ovat kaupunkirakenteellisesti tonteilla, jotka soveltuvat hyvin myös muuhun maankäyttöön, kuten asuntorakentamiseen.

Jätevesien määrä kasvaa

Pirkanmaan jätevesimäärien kasvu on suurinta Tampereen kaupunkiseudulla. Jäteveden käsittelylle asetetut puhdistusvaatimukset saattavat tulevaisuudessa myös kiristyä, mikä on otettu uuden laitoksen toteutuksessa huomioon erilaisina tulevaisuuden varauksina.

– Keskuspuhdistamohankkeen toteutuksella mukana olevat kunnat turvaavat alueillaan viemäröityjen jätevesien käsittelyn laadukkaasti ja taloudellisesti pitkälle tulevaisuuteen. Puhdistamolla käsitellään asutuksen lisäksi muun muassa teollisuudesta ja palveluelinkeinoista tulevat jätevedet, Heinonen toteaa.

Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakentaminen käynnistyi huhtikuussa 2018. Ensimmäiset siirtoviemäreiden rakennustyöt alkoivat vuoden 2019 alkupuoliskolla. Puhdistamo otetaan käyttöön vuonna 2024.

Tampereen uusi keskuspuhdistamo

Rakennuttaja:

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy

Kunnallistekniset rakennuttajapalvelut:

Ramboll CM Oy

Sitowise Oy

TamRap Oy

Kalliorakennuttaminen ja -valvonta:

Sito Rakennuttajat Oy

Kokonaissuunnittelijat:

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy

Geopalvelu Oy

Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd

Pöyry Finland Oy

Ramboll Finland Oy

Sitowise Oy

WSP Finland Oy

Watrec Oy

Kalliorakenteiden suunnittelu:

Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd

Maanrakennusurakoitsijat:

Asfaltti Kymppi Oy

KVL-Tekniikka Oy

Maanrakennus Ahti Virtanen Oy

Pimara Oy

TerraWise Oy

Turtolan Kaivin Oy

YIT Suomi Oy Infra

Louhintaurakoitsijat:

Skanska Infra Oy

 YIT Suomi Oy

 

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Tampereen Hippostalon paikalle kerrostaloja

Tampereen Opiskelija-asuntosäätiö TOAS on toteuttamassa historiansa suurinta uudiskohdettaan allianssimallilla. Hippostalona tunnettu valtion entinen virastotalo puretaan ja tilalle tehdään kerrostaloja. Hipposkortteli on Tampereella ensimmäinen talonrakennuskohde, joka toteutetaan allianssimallilla.

Liikenteen solmukohdassa, Teiskontien varressa sijaitsevan Hippostalon tontin suunnittelutyön ja toteutuksen kokonaisuudesta järjestettiin tarjouskilpailu. Projektiallianssin palveluntuottajiksi valittiin tarjousvertailun perusteella Hartela Länsi-Suomi Oy. Suunnitteluryhmään kuuluvat Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy, Granlund Tampere Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy. Hankkeen allianssikonsulttina toimii Vison Oy.

TOAS ja valitut palveluntuottajat allekirjoittavat allianssisopimuksen marraskuun alussa, jonka jälkeen käynnistetään yhdessä hankkeen kehitysvaihe.

Kokonaisuus on yhteensä noin 35 000 kerrosneliömetriä, josta asuinrakentamista on noin 28 000 sekä liike- ja toimistotiloja noin 7 000 neliömetriä.

Kuva: Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy

Monipuolinen ja eloisa kortteli

TOASin toimitusjohtaja Kirsi Koski kertoo tiedotteessa, että Hippostalon asemakaavatyö on edennyt luonnosvaiheeseen ja tavoitteena on, että kaava saisi lainvoiman vuoden 2020 alkupuolella.

– Tarkoituksena on luoda monipuolinen, eloisa kortteli hyvien palveluiden äärellä. Hipposkortteli toteutetaan kaupunkikuvallisesti korkeatasoisena huomioiden alueen hyvä sijainti sekä Kalevan valtakunnallisesti merkittävän, rakennetun kulttuuriympäristön välitön läheisyys.

– Olemme innoissamme Hartelassa, että TOAS valitsi meidät kumppanikseen kehittämään ja toteuttamaan aivan uutta asuinkorttelia Hippoksen alueelle. Hanke on merkittävä ja sen työllisyysvaikutukset Tampereen alueella ovat suuret, Hartela Länsi-Suomen hankekehitysjohtaja Ville Rajakallio sanoo.

Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy on ollut hankkeessa mukana vuodesta 2016 asti.

– Asemakaavamuutoksen lähtökohtana oli laatimamme viitesuunnitelma, jota on yhdessä kehitetty kaavaprosessin rinnalla. Siksi tuntuu erityisen hyvältä, että saamme olla mukana myös toteutusvaiheen allianssissa, sanoo toimitusjohtaja Juha Saarijärvi.

– On hienoa olla suunnittelemassa näin suurta hankekokonaisuutta ja odotamme innolla, että pääsemme toteuttamaan kohdetta uudella allianssimallilla. Hankemuodon valinta osoittaa TOASilta ennakkoluulottomuutta ja edelläkävijyyttä Pirkanmaan talonrakentamisessa, sanoo toimitusjohtaja Risto Suojanen Granlund Tampere Oy:sta.

Uudenlaista opiskelija-asumista

– Lähdemme innolla kehittämään yhdessä asiantuntevan allianssiryhmän kanssa uudenlaista opiskelija-asumista ja toimivaa kaupunkiympäristöä. Hipposkorttelissa hankkeen elinkaaren kokonaistaloudellisuuden varmistaminen ja puurakentamisen potentiaalin hyödyntäminen tulevat olemaan olennaisia tavoitteita koko allianssiryhmälle, sanoo yksikönjohtaja Valtteri Meriläinen A-Insinöörien rakennesuunnittelun toimialalta.

– TOAS on vaikuttava paikallinen toimija, joka Hipposkorttelia elävöittäessään tekee erinomaista työtä Tampereen kaupunkikuvan uudistamiseksi, yksikönjohtaja Petri Moksén A-Insinöörien rakennuttamisen toimialalta toteaa TOASin tiedotteessa.

Kerrostaloja Hippostalon paikalle

Rakennuttaja:

Tampereen opiskelija-asuntosäätiö TOAS

Allianssikonsultti:

Vison Oy

Rakennusurakoitsija:

Hartela Länsi-Suomi Oy

Arkkitehti:

Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy

Rakennesuunnittelija:

A-Insinöörit Suunnittelu Oy

LVIS suunnittelu:

Granlund Tampere Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Lippulaivan rakennushanke etenee – avajaiset vuonna 2022

Citycon Oyj on valinnut Espoonlahdessa sijaitsevan kauppakeskus Lippulaivan toteuttajaksi Skanskan. Uusi kauppakeskus avautuu keväällä 2022.

Lippulaivan tontilla ovat jo käynnissä maanalaisiin rakenteisiin liittyvät työt, joita tekee Sierak, sekä teräsrakenneurakka, jota toteuttaa JPV Engineering. Vanhan kauppakeskus Lippulaivan purkutyöt ja tilapäisen pop-up-kauppakeskus Pikkulaivan rakennustyöt tehtiin vuonna 2017.

Uuden Lippulaivan vuokrattava pinta-ala on 44 000 neliömetriä. Kauppakeskukseen sijoittuu noin 80 erilaista myymälää ja palvelua. Lippulaivassa arvioidaan käyvän vuosittain noin kahdeksan miljoonaa asiakasta.

Lippulaivan välittömään yhteyteen rakennetaan kahdeksan asuinkerrostaloa, joihin tulee noin 450–500 uutta asuntoa. Asuntojen arvioidaan valmistuvan vaiheittain vuosina 2022–2024.

– Lippulaiva on erinomainen esimerkki Cityconin päivitetyn strategian toteuttamisesta. Sen mukaan keskitymme yhä voimakkaammin kehittämään mixed use -projekteja sekä tiivistämään kaupunkiympäristöä kauppakeskustemme yhteydessä, Cityconin kiinteistökehitysjohtaja Erik Lennhammar kertoo yhtiön tiedotteessa.

Kuva: Citycon

Lähipalveluiden keskus ja liikenteen solmukohta

Uusi kauppakeskus Lippulaiva on voimakkaasti kasvavan suur-Espoonlahden alueen lähipalveluiden keskus. Kauppakeskuksen ankkurivuokralaisina toimivat muun muassa Prisma, K-supermarket, Lidl, Tokmanni ja Alko. Näiden lisäksi Lippulaivaan tarjoaa monipuolisen kahvila- ja ravintolatarjonnan, julkisia palveluita sekä useita muita sujuvan arjen asiointia tukevia palveluita.

Lippulaivasta tulee joukkoliikenteen solmukohta. Kauppakeskuksen yhteyteen sijoittuu Länsimetron toisessa vaiheessa valmistuva Espoonlahden metroasema ja liityntäliikenteen bussiterminaali.

Espoonlahden metroasemalla arvioidaan olevan päivittäin noin 14 000 matkustajaa. Hyvien joukkoliikenneyhteyksien lisäksi pysäköintihalliin rakennetaan noin 1 300 parkkipaikkaa, ja kauppakeskukseen tulee myös saman verran polkupyöräpaikkoja.

– Lippulaivan sijainti ja kaupallinen konsepti ovat osoittaneet vetovoimansa. Tilojen vuokrausaste on tällä hetkellä noin 60 prosenttia. Emme rakenna Espoonlahteen ainoastaan lisää kaupan neliöitä, vaan tiivistämme kaupunkiympäristöä ja tuomme runsaasti uusia asuntoja aivan kauppakeskuksen ja joukkoliikenneterminaalin yhteyteen, Erik Lennhammar toteaa.

Kuva: Citycon

Hiilivapaata geoenergiaa

Lippulaivaan rakennetaan Euroopan suurin liikerakennuksen yhteyteen sijoittuva geoenergialaitos. Kauppakeskuksen alle on porattu 170 kaivoa, jotka ulottuvat noin 300 metrin syvyyteen.

Energialaitos tuottaa hiilivapaasti kauppakeskuksen vaatiman lämmitys- ja viilennysenergian. Toteutuksesta vastaa energiayhtiö Adven, joka tuottaa energian Lippulaivan omistamalle Cityconille kokonaispalveluna.

– Geoenergialaitos toteuttaa Cityconin vastuullisuustavoitteita, mutta tämän lisäksi se tuo ennustettavuutta energian hintaan ja hillitsee tätä kautta Lippulaivan ylläpitokuluja, Erik Lennhammar toteaa.

Laitoksen rakentaminen käynnistyi keväällä 2017, ja työt ovat edenneet jo pitkälle.

– Kaivot on nyt pääosin porattu ja noin 60 prosenttia energialaitoksen kokonaisinvestoinnista on valmiina. Porauksissa on käynyt ilmi, että kallioperä on laadullisesti vielä parempaa kuin alustavissa simulaatioissa oli arvioitu. Laitoksen tuottama energia riittää lähes täysimääräisesti kauppakeskuksen tarpeisiin ja mahdollisesti myös osin Lippulaivan yhteyteen rakennettavien asuintalojen tarpeisiin, Advenin liiketoimintajohtaja Timo Koljonen sanoo.

Kauppakeskus Lippulaiva

Rakennuttaja:

Citycon Finland Oy

Rakennuttajakonsultti:

Indepro Oy

Arkkitehti:

Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy

Rakennesuunnittelija:

Sweco Rakennetekniikka Oy

LVIA suunnittelu:

Ramboll Finland Oy

Teräsurakoitsija:

JPV-Engineering Oy

Perustusurakoitsija:

Rakennusliike Sierak Oy

Elementtitoimittaja:

Parma Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Lappeenrannan Lauritsalan koulu elinkaarimallilla

Lauritsalan koulu

Lappeenrannan Lauritsalan uusi koulu on suunniteltu toteutettavaksi elinkaarimallilla, jossa rakennusurakoitsija vastaa rakennusinvestoinnista ja lisäksi rakennuksen ylläpidosta 20 vuoden ajan. Kyseessä on ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettava kouluhanke Lappeenrannassa.

Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta on päättänyt elinkaarimallista ja valinnut urakoitsijaksi ja palveluntuottajaksi YIT Suomi Oy:n.

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n toimitilajohtaja Katri Tolvasen mukaan päätökset ovat kuitenkin vielä ehdollisia, sillä kaupunginvaltuusto käsittelee lokakuun lopun kokouksessaan Lauritsalan koulun kustannusarviota koskevan talousarviomuutosesityksen.

– Kesällä 2018 hankesuunnittelun yhteydessä määritelty ja kaupungin vuoden 2019 talousarvion mukainen hankkeen kustannusarvio on 19,1 miljoonaa euroa. Urakkatarjouksen perusteella rakennushankkeen kokonaiskustannusarvioksi on kuitenkin arvioitu 19,7 miljoonaa euroa, Katri Tolvanen toteaa Lappeenrannan kaupungin tiedotteessa.

Lauritsalan uusi koulu rakennetaan vanhan Luukkaan koulun rakennusalueelle. Uusi koulu on mitoitettu kolmelle esiopetusryhmälle ja noin 680 perusopetuksen 1.–9.-luokkien oppilaille sekä henkilökunnalle. Lisäksi kouluun on varattu tarvittavat oppilashuollon ja nuorisotoimen tilat.

Lauritsalan koulu
Kuva: YIT Suomi Oy

Rakennustyöt käyntiin ensi keväänä

Lauritsalan koulun rakentaminen on tarkoitus aloittaa kevättalvella 2020. Suunnitellun aikataulun mukaan rakennuksen on määrä valmistua vuonna 2021, joten se voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2022 alussa.

Lauritsalan koulun kaikkia nykyisiä rakennuksia käytetään uuden koulun valmistumiseen saakka. Tämän jälkeen osa koulurakennuksista on tarkoitus purkaa. Suojeltu kivikoulu säilytetään ja sille pyritään kehittämään uutta käyttöä alueen muun suunnittelun yhteydessä.

Pihojen viimeistely tehdään vuoden 2022 heinäkuun loppuun mennessä, kun koulun pihalla olleet väistötilana toimineet tilaelementit on poistettu ja vanhan koulukiinteistön liikuntasali on purettu.

Ympäristöystävällisyyteen erityishuomio

Koulun julkisivun keskeinen materiaali on punatiili.  Rakennuksen katolle toteutetaan aurinkovoimala, ja ympäristöystävällisyyteen on muutenkin kiinnitetty suunnitelmissa erityistä huomiota.

Lauritsalan uuden koulun suunnittelussa on korostettu tilojen toimivuutta ja monikäyttöisyyttä. Esimerkiksi koulun liikuntatilat on mitoitettu koululiikunnan ohella myös iltakäytön tarpeet huomioiden. 

Uuden koulun liikuntahalli on noin 1 000 neliömetriä. Tilat soveltuvat tarvittaessa sisäpalloilulajeissa myös SM-tason harjoitteluun ja peleihin.

– Uudesta koulusta tulee alueen monitoimitalo, joka palvelee laajasti eri kohderyhmiä ja siellä tulee olemaan toimintaa aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa, Katri Tolvanen sanoo.

Aineopetustilat tukevat yhteisöllisyyttä

Uuden koulun rakennuspaikan maaston muotoon ja rakennusalaan liittyvien reunaehtojen vuoksi koulurakennuksesta tehdään kolmikerroksinen.

Tilat ryhmitellään muutaman vuosiluokan yhteisiin kotisoluihin ja aineopetustilojen muodostamiin kokonaisuuksiin. Lauritsalan koulun rehtori Jukka Mielikäisen mukaan tilaryhmittelyn avulla voidaan varmistaa sopivan kokoiset ja rauhalliset opiskelualueet.

– Suunnittelussa on otettu hyvin huomioon koulun henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien tarpeita niin, että samalla on kuitenkin huomioitu hankintaprosessin asettamat rajoitteet. Tarkennetun suunnittelun aikana on vielä mahdollista muovata uuteen rakennukseen liittyviä yksityiskohtia, rehtori Jukka Mielikäinen sanoo.

Lauritsalan koulu

Rakennuttaja:

Lappeenrannan kaupunki

Rakennuttajakonsultti:

Lappeen Rakennuttaja Oy

Hankesuunnittelija:

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy

Elinkaarikonsultti:

Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy

Aloitus:

maaliskuu 2020

Valmistuu:

toukokuu 2022

Urakkamuoto:

elinkaariurakka

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Joustavan mallin mukainen poliisitalo Äänekoskelle

Äänekosken uusi poliisitalo

Uuden poliisiaseman rakentaminen käynnistyy Äänekoskella Keski-Suomessa. Rakennuttajana on Senaatti-kiinteistöt.

Äänekosken uuden poliisiaseman rakennustyöt alkavat arvion mukaan lokakuun puolivälissä ja rakennuksen on tarkoitus valmistua jo vuoden kuluttua, loppuvuodesta 2020. Uusi poliisiasema rakennetaan Äänekosken paloaseman viereiselle tontille.

Rakennushankkeen kustannusarvio on noin yhdeksän miljoonaa euroa. Uusi poliisiasema on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2020 loppupuolella.

Vuodesta 2015 lähtien Äänekosken poliisiasema on toiminut väistötiloissa sisäolosuhdeongelmien vuoksi kahdessa liikekiinteistössä Äänekosken keskustassa. Osa toiminnoista on ollut sijoitettuna Saarijärven poliisiaseman tiloihin ja osa henkilöstöstä työskentelee väliaikaisesti Jyväskylän poliisiasemalla.

Yksi yhteinen toimipaikka tuo nykytilanteeseen odotetun parannuksen ja parantaa poliisin toimintakykyä.

– Uudesta poliisiasemasta tulee niin sanottu täyden palvelun poliisiasema, jossa toimivat valvonta- ja hälytystoiminta, rikostorjunta, lupapalvelut ja poliisivankila. Työntekijämäärä tulee olemaan yli 40, Sisä-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikköKari Hemminki sanoo Senaatti-kiinteistöjen tiedotteessa.

Uudenlaisen poliisitalomallin pilottikohde

Rakentamistapa perustuu uuteen malliin, jota pilotoidaan Äänekoskella. Vakioiduilla ja helposti muokattavilla tilaratkaisuilla mahdollistetaan hankkeiden toteutus nopeammin, joustavammin ja kustannustehokkaammin. Uudenlainen poliisitalomalli on suunniteltu erityisesti pienempien poliisiasemien toteutukseen.

Äänekosken uusi poliisitalo
Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Samalla suunnitteluratkaisulla rakennusta on mahdollista skaalata poliisiaseman henkilömäärän mukaan. Tiloja voidaan muokata tarpeiden mukaan, esimerkiksi toimistotiloihin voidaan tehdä väliseinämuutoksia tai henkilöstön sukupuolijakauman muuttuessa naisten sosiaalitilojen kokoa voidaan kasvattaa.

– Vakioitujen, valmiiksi suunniteltujen mallien käyttäminen säästää merkittävästi aikaa ja eri osapuolten resursseja hankesuunnittelussa. Suunnitteluajassa säästö on vähintään puolet normaalikäytännöstä ja myös rakennusaika lyhenee arviolta viidenneksen, aluepäällikkö Marko Jalkanen Senaatti-kiinteistöistä kertoo.

Hankkeen kustannusarvio on 9 miljoonaa euroa. Kustannukset voivat Jalkasen mukaan kuitenkin vähentyä uuden suunnitteluratkaisun johdosta jopa 10–15 prosenttia.

Muuttuvat toimitilatarpeet huomioon

Äänekoskella pilotoitava poliisitalomalli on esimerkki poliisin ja Senaatin tiiviissä yhteistyössä toteuttamasta poliisilaitosten toimitila- ja työympäristökonseptin päivityksestä, joka on juuri valmistunut. Konsepti ohjaa poliisin uusien toimipisteiden suunnittelua sekä vanhojen toimipisteiden korjausta ja kehittämistä. Poliisilaitosten suunnittelussa ja rakentamisessa otetaan huomioon muuttuneet toimitilatarpeet, toiminnan sujuvoittaminen, digitalisaation vaikutukset ja uudet työnteon tavat.

Senaatti-kiinteistöt on valtion sisäinen palvelukeskus, joka vastaa valtion toimitiloista ja niiden kehittämisestä. Senaatin perimillä vuokrilla katetaan kiinteistöjen vaatimat investointi- ja ylläpitokulut.

Äänekosken poliisitalo

Rakennuttaja:

Senaatti-kiinteistöt

Rakennuttajakonsultti:

WSP Finland Oy

Arkkitehti:

Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy

Rakennesuunnittelija:

Sweco Rakennetekniikka Oy

Geosuunnittelu:

Sweco Rakennetekniikka Oy

LVISA suunnittelija:

Insinööritoimisto J.Markkanen Oy

Aloitus:

syksy 2019

Valmistuu:

loppuvuosi 2020

Urakkamuoto:

projektinjohto

Kustannusarvio:

9 miljoonaa euroa

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Mikonkatu 7 uudistuu – modernia toimitilaa ydinkeskustaan

Mikonkatu 7

Helsingissä ydinkeskustassa sijaitseva Mikonkatu 7:n kiinteistö peruskorjataan ja laajennetaan. Kiinteistöön tulee modernia ja muunneltavaa pääkonttoritasoista toimistotilaa sekä uusia liiketiloja.

Rakennuttajana toimii Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, joka on solminut YIT:n kanssa sopimuksen peruskorjaushankkeesta. Rakennuttajakonsulttina on Indepro Oy, ja hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Futudesing Oy.

Mikonkatu 7:n rakennustyöt alkavat marraskuussa 2019 ja valmistuvat lokakuussa 2021.

Yhteensä 8 000 neliömetriä

Mikonkatu 7:n kiinteistöön tulee lähes 6 000 neliömetriä vuokrattavaa toimistotilaa sekä katu- ja kellaritasoon liiketilaa 2 000 neliömetriä.

Mikonkadun ja Yliopistonkadun kulmassa sijaitseva kuusikerroksinen rakennus korjataan nykyaikaiseksi toimistotaloksi purkamalla ja uusimalla suuri osa vanhoista sisärakenteista, kuten kaikki väliseinät sekä hissejä ja portaikkoja. Katot uusitaan, ja sisäpihalle rakennetaan uusi nelikerroksinen, lasikattoinen atriumtila.

Mikonkatu 7
Kuva: Futudesign

Kadunpuoleinen kulma uudistetaan ja siihen tehdään uusi sisäänkäynti toimistoihin. Ensimmäisen kerrokseen tulee uusia liiketiloja ja niiden julkisivut uusitaan.

Vuonna 1910 valmistunut Mikonkatu 7:n kiinteistö oli alun perin kolmikerroksinen. Vuosien varrella rakennusta on muutettu ja korotettu useamman kerran. Suojellun talon hankesuunnitelmia tehdään yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.

Ympäristö huomioon

Kiinteistön kellarissa sijaitsevat jätehuoltotilat ovat yhteiset kolmen eri kiinteistön kanssa, joten tilojen on oltava käytettävissä koko remontin ajan. Sijainti ydinkeskustassa edellyttää, että hanke on toteutettava ympäröiviä toimijoita, kuten viereistä hotellia, ja ohikulkevaa vilkasta liikennettä haittaamatta.

– Mikonkatu 7:n kaltaisissa rakennuskohteissa erityisesti logistiikan on toimittava minuutintarkasti, korjausrakentamisen yksikönjohtaja Kalevi Stenman YIT:ltä toteaa yhtiön tiedotteessa.

YIT on aiemmin toteuttanut Ilmariselle useita hankkeita, muun muassa Mikonkatu 9:n kiinteistön peruskorjauksen, joka valmistui marraskuussa 2018.

– Kokemuksemme aiemmista projekteista YIT:n kanssa ovat osoittaneet, että heillä on osaamista vaativiinkin korjausurakoihin, Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Hannu Keinänen sanoo tiedotteessa.

Mikonkatu 7 korjaus

Rakennuttaja:

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Rakennuttajakonsultti:

Indepro Oy

Projektinjohto:

YIT Suomi Oy

Pohjatutkimus:

Sipti Oy 

Arkkitehti:

Futudesign Oy

Akustiikkasuunnittelija:

Akukon Oy

Rakennesuunnittelija:

Ins.tsto Konstru Oy

LVISA suunnittelija:

Ramboll Finland Oy

Paloturvallisuussuunn.:

L2 Paloturvallisuus Oy

Rakennusurakoitsija:

YIT Suomi Oy

Aloitus:

marraskuu 2019

Valmistuu:

lokakuu 2020

Urakkamuoto:

Projektinjohto

Huoneistoala:

8000 m2

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi