LUIMA-hanke etenee Karjalan radalla

Luima-hanke

Karjalan radalla välillä Luumäki-Imatra on menossa suuri ratahanke. LUIMA-hankkeen kokonaiskustannusarvio on 189 miljoonaa euroa. Aikataulun mukaan 56 kilometrin ratahanke on valmis vuonna 2023. Rakennuttajana on Väylävirasto.

Välille Joutseno-Imatra rakennetaan uusi kaksoisraide nykyisen yksiraiteisen osuuden rinnalle. Välillä Luumäki-Joutseno tehdään nykyisen raiteen perusparannusta. Osana hanketta kunnostetaan korjausvelkakohteet Saimaan kanavan ratasilta, Mansikkakosken ratasilta ja vanhan valtatie 6:n alikulkusilta.

LUIMA-ratahankkeen tavoitteena on kehittää rataosuuden palvelutasoa parantamalla välityskykyä, toimintavarmuutta ja häiriötilanteiden hallintaa. Se tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja henkilöliikenteen palvelutason parantamiseen.

Parempi ratayhteys tukee myös elinkeinoelämän kilpailukyvyn ylläpitoa ja kehittämistä. Lisäksi se parantaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden viihtyvyyttä vähentämällä liikenteen melua ja päästöjä.

Luima-hanke
Kuva: Väylävirasto

Vilkkain yksiraiteinen rataosuus

Ratahanke sijoittuu Luumäen kunnan sekä Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien alueelle. Rataosuus Luumäki-Imatra on Suomen vilkkain yksiraiteinen rataosuus, ja liikenteen määrän odotetaan kasvavan voimakkaasti.

Tavaraliikenteen lisäksi yhteys on tärkeä osa henkilöliikenteen reittejä Helsinki–Kouvola–Imatra–Joensuu ja Helsinki–Vainikkala–Pietari/Moskova.

Kaksoisraide ja useita siltoja

Välille Joutseno-Imatra rakennettava uusi kaksoisraide on pituudeltaan 19 kilometriä. Uutta raidetta varten rakennetaan 12 uutta siltaa, lisäksi kahta siltaa levennetään. Myös vaihteita ja ratarumpuja uusitaan.

Luumäki-Joutseno-välillä tehdään nykyisen raiteen perusparannustöitä. Rataa muun muassa oikaistaan, lisätään routasuojauksia ja vastapenkereitä parantamaan vakautta, sekä uusitaan releasetinlaitteet. Rataosuudella uusitaan tai rakennetaan kokonaan uusia alikulkusiltoja kolme ja korjataan neljä siltaa. Lisäksi Saimaan kanavaan rakennetaan uusi ratasilta kahden raiteen siltana. Radalla lisätään samalla melu- ja tärinäsuojauksia.

LUIMA-hankkeen rakennuttajakonsulttina toimii Welado.

Siltojen rakentaminen alkoi keväällä

Luumäki-Imatra-ratahankkeen kaksoisraideosuuden uusien alikulkusiltojen rakentaminen alkoi toukokuussa. Viisi alikulkusiltaa tulevalle kaksoisraideosuudelle urakoi NRC Finland Oy.

Ne ovat Joutsenon eteläinen alikulkusilta, Kesolantien alikulkusilta, Maantiealikäytävä (Karjasillan alikulkusilta), Korvenkannantien alikulkusilta ja Asemäen alikulkusilta. Kolme silloista toteutetaan olemassa olevien siltojen viereen ja kaksi siltaa rakennetaan korvaamaan vanhat sillat.  

Siltaurakka luo puitteita myöhemmin käynnistyville kaksoisraiteen toteuttamiseen tähtääville rakennusurakoille. Urakka on aikataulutettu valmistumaan kokonaisuudessaan toukokuun 2020 loppuun mennessä.

LUIMA-hanke

Rakennuttaja:

Väylävirasto 

Rakennuttajakonsultti:

Welado Oy 

Kokonaissuunnittelija:

Ratasuunnittelu yhteistyössä WSP Finland Oy:n kanssa

Finnmap Infra Oy 

Kokonaissuunnittelija:

Joutseno-Imatra kaksoisraide KR-RS1

Proxion Plan Oy 

Kokonaissuunnittelija:

Rakentamissuunnittelu Lappeenranta-Joutseno 

Ramboll Finland Oy 

Kokonaissuunnittelija:

Joutseno-Imatra kaksoisraide KR-RS2

Sitowise Oy 

Kokonaissuunnittelija:

Ratasuunnittelu yhteistyössä Finnmap Infra Oy:n kanssa

WSP Finland Oy 

Pohjatutkimus:

NRC Group Finland Oy 

Pohjatutkimus:

Sitowise Oy 

Rakennusurakoitsija:

Törölä, Tapavainola ja Rasinsuo uudet laitetilat 
Kreate Oy 

Maanrakennusurakoitsija:

PRU1 Muukon liikennepaikkaurakka
NRC Group Finland Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Wärtsilän Smart Technology Hubin rakentaminen alkaa Vaasassa

Wärtsilän STH

Teknologiayhtiö Wärtsilän Smart Technology Hub -hankkeen rakennusvaihe alkaa maanrakennustöiden jälkeen alkusyksystä. Kyseessä on 200 miljoonan euron kokonaisuus, josta kiinteistöjen investointiarvo on 130 miljoonaa euroa.

Vaasan Vaskiluotoon nousee uusi tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskus Smart Hub Technology. Osaksi Hubia rakentuu monipuolinen älykkään merenkulun ja energiatuotannon osaamiskeskittymä Smart Partner Campus, jossa tutkimusta ja tuotekehitystä tehdään yhdessä muun muassa alan yritysten kanssa.

Wärtsilän Smart Tchnology Hub
Kuva: Wärtsilä STH

Varsinaisen Smart Technology Hubin rakennusala on yli 58 000 bruttoneliömetriä.  Sen lisäksi rakennetaan erillinen toimistorakennus, jonka rakennusala on noin 15 000 bruttoneliömetriä.

Smart Technology Hubista tulee tärkeä osa Wärtsilän maailmanlaajuisesta osaamiskeskusten verkostoa. Toimialallaan ainutlaatuinen keskus mahdollistaa meri-, öljy- ja kaasuteollisuuden ratkaisujen sekä uusien entistä ketterämmän ja tehokkaamman testauksen.

Uuteen tutkimus- tuotekehitys ja tuotantokeskukseen siirtyvät kaikki Wärtsilän Vaasan keskustassa olevat toiminnot ja työntekijät sekä logistiikka ja huollon verstastoiminnot Runsorista. Wärtsilä on Vaasan suurin yksityinen työllistäjä 3 000 työntekijällään.

Hankkeen urakoitsijaksi Lujatalo

Wärtsilän STH
Kuva: Wärtsilä STH

Smart Technology Hubin urakoitsijana toimii Lujatalo, jonka Pohjanmaan alueyksikkö vastaa tavoitehintaisena projektinjohtourakkana toteutettavasta hankkeesta. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Sweco Architects Oy.

– On hienoa, että pääsemme rakentamaan Smart Technology Hubia kestävän rakentamisen edelläkävijän, kotimaisen Lujatalon kanssa. Olemme kevään aikana kilpailuttaneet urakan. Saatujen tarjousten sekä referenssien perusteella on tehty erittäin tarkka arviointi eri vaihtoehdoista. Lujatalolla oli tarjota paras kokonaisratkaisu, jonka toteuttaminen on mahdollista suunnitellussa aikataulussa. Uskomme tällä valinnalla olevan myös positiivisia alueellisia työllisyysvaikutuksia rakennusprojektin aikana, sanoo Wärtsilä Finlandin toimitusjohtaja Vesa Riihimäki yhtiön tiedotteessa.

Smart Technology Hubin rakentaminen tulee työllistämään Vaasassa 250–300 rakentamisen ammattilaista – niin Lujatalon omaa henkilöstöä kuin alihankkijoita.

Smart Technology Hubin on määrä valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä.

Keskeistä yhdessä tekeminen

 – Tämän tyyppiset hankkeet ovat leipälajiamme. Olemme olleet mukana useissa mittavissa rakennushankkeissa varsinkin pääkaupunkiseudulla. Tämänkaltaisissa hankkeissa suunnittelijat ovat myös pääroolissa. Vaikka näin suuriin hankkeisiin hyvin soveltuvan PJU-urakan periaatteiden mukaan suunnittelun vastuu kuuluukin tilaajalle ja avustaminen on urakoitsijan tehtävänä, on tämän urakkamuodon keskeisin asia yhdessä tekeminen, sanoo Lujatalon Pohjanmaan aluejohtaja Heimo Hantula. 

Tilaaja painotti kokemusta toteuttajajoukkuetta valittaessa. Hantulan mukaan vaativissa rakennushankkeissa rakentajan ja rakennuttajan osaaminen tulee olla tasapainossa, jotta balanssi säilyy. 

Vaatimuksena oli myös tietomallintaminen, joka muuttaa vauhdilla totuttuja ja perinteisiä toimintatapoja rakennusalalla.

– Olemme jo vuodesta 2015 alkaneet rakentaa sisäistä organisaatiotamme siten, että tietomallinnus saadaan otettua haltuun eri liiketoimintayksiöissämme. Olemme jo nyt ottaneet uutta teknologiaa käyttöön – yhtenä esimerkkinä RIB iTWO, markkinoiden johtava 5D-järjestelmä. Samaan aikaan viemme toimintojen muutosprosessia eteenpäin eli sitä, miten teknologia otetaan mukaan eri toiminnoissa, sanoo Heimo Hantula.

Wärtsilän Smart Technology Hub

Rakennuttaja:

Wärtsilä Finland Oy

Rakennusurakoitsija:

Lujatalo Oy

Projektinjohto:

Lujatalo Oy

Arkkitehti:

Sweco Architects Oy

Akustiikkasuunnittelija:

A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Rakennesuunnittelija:

A-Insinöörit Suunnittelu Oy

LVIS-suunnittelu:

Granlund Oy

Automaatiosuunnittelija:

Granlund Oy

Paloturvallisuussuunnittelija:

KK-Palokonsultti Oy

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Uusi naisvankila rakennetaan Hämeenlinnaan

Hämeenlinnan naisvankila

Hämeenlinnan uuden naisvankilan rakennustyöt ovat käynnistyneet.  Noin satapaikkainen vankila nousee vanhan, tyhjillään olevan vankilarakennusten läheisyyteen. Hankkeen kustannusarvio on noin 34 miljoonaa euroa.

Uuden naisvankilan Rikosseuraamuslaitoksen käyttöön rakennuttaa Senaatti-kiinteistöt, joka toteuttaa turvaluokitellun hankkeen yhteistyössä SRV:n kanssa kärkihankeallianssimallilla. Rakennuksen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy.

Hämeenlinnan uusi naisvankila valmistuu syksyllä 2020. Rakennuksen bruttoala on 8 000 bruttoneliömetriä.

Uudenlainen vankilakonsepti

Hämeenlinnan vankilaympäristö on ensimmäinen uuden vankilakonseptin mukaisesti toteutettava kohde Suomessa ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen hanke. Tavoitteena on, että vapauduttuaan vangeilla on paremmat edellytykset rikoksettomaan elämään.

Uudenlaisen toiminta- ja toimitilamallin vankiloille ovat kehittäneet yhteistyössä Rikosseuraamuslaitos ja Senaatti-kiinteistöjen asiantuntijaverkosto. Työhön ovat osallistuneet muun muassa vankilan henkilöstö, vangit ja eri alojen asiantuntijat. Suunnittelussa on myös hyödynnetty tutkimustietoa ja sekä kokemuksia parhaista käytännöistä. Konseptin pohjalta tavoitteena on rakentaa maailman edistyksellisin vankila.

Toiminnalla ja tilaratkaisuilla tähdätään vankien rikoksettomaan elämään. Vankilaympäristössä korostuu vangin omatoimisuus. Henkilökunnan toiminnan painopistettä voidaan muun muassa tekniikan tuella suunnata aiempaa enemmän kuntouttavaan vuorovaikutukseen ja rikoksettoman elämän valmiuksien parantamiseen tähtäävään työhön.

Ainoastaan naisvangeille tarkoitetun laitoksen tavoitteena on toimia rikoksettoman elämän oppimisympäristönä. Vankeusaika mahdollistaa myös digitaalisen yhteiskunnan kehityksessä mukana pysymisen. Sellipäätteitä kehitetään parhaillaan Rikosseuraamuslaitoksen Älykäs vankila -hankkeessa.

Hämeenlinnan naisvankila
Havainnekuva: Hämeenlinnan naisvankila.

Ainutlaatuinen rakennusprojekti

Uusi naisvankila rakennetaan samalle tontille, missä sijaitsee vanha vankilarakennus. Vankilaympäristöön tulee kattavat ulkoilualueet, joissa on mahdollisuudet ulkoiluun, liikuntaan ja esimerkiksi kaupunkiviljelyyn. Rakentamisessa huomioidaan myös digitaalisiin toteutuksiin liittyvät ratkaisut.

– On hienoa päästä toteuttamaan näin ainutlaatuista hanketta, jossa uudenlaisella suunnittelulla ja tilaratkaisuilla pystytään parantamaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja edistämään rikoksettoman elämän opettelua, sanoo projektijohtaja, Senaatin rakennuttajapäällikkö Tarja Hietamäki.

Senaatti-kiinteistöt toteuttaa rakennushankkeen yhteistyössä SRV:n kanssa kärkihankeallianssimallilla, jonka perusajatuksena on yhdistää eri tahot toimimaan kaikissa tilanteissa hankkeen parhaaksi.

Hämeenlinnan naisvankila on SRV:n neljäs valtionhallinnon toimitila-asiantuntijalle Senaatti-kiinteistölle kärkihankeallianssimallilla toteutettava kohde. Urakkamallia käytetään Senaatti-kiinteistöjen suurimmissa ja tärkeimmissä hankkeissa.

Hämeenlinnan naisvankila

Rakennuttaja:

Senaatti-kiinteistöt Länsi-Suomen alue

Rakennuttajakonsultti:

Rakennuttajatoimisto HTJ Oy

Palveluntuottaja (kärkihankeallianssi):

SRV Rakennus Oy

Arkkitehti:

Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy

Kustannusarvio:

n. 34 milj. euroa

Bruttoala:

n. 8 000 brm2

Aloitus:

2019

Valmistuu:

2020

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Hirsirakenteinen Monio nousee Tuusulaan

Tuusulaan rakennetaan lukio- ja kulttuurirakennus Monio, jossa koulutoiminnan on tarkoitus käynnistyä vuonna 2021. Hankkeen kustannusarvio on lähes 27 miljoonaa euroa. Rykmentinpuiston alueelle sijoittuvan Monion päämateriaali on puu.

Moniosta tehdään lukio- ja kulttuuritalo, johon yhdistetään lukio, kansalaisopisto, musiikkiopisto, taiteen perusoperus ja käsityökoulu. Rakennukseen tulee myös kokoontumis-, esiintymis- ja liikuntatiloja. Monitoimitalo täydentää Hyrylän keskustan julkisten rakennusten muodostamaa kokonaisuutta.

Elinkaarimallilla toteutettavan rakennuksen bruttoala on noin 8 500 brm2 ja myöhempi laajennusvara noin 2 500 brm2.

Hirsirakennus voitti suunnittelukilpailun

Tuusulan kunta järjesti monitoimitalon suunnittelusta yleisen arkkitehtikilpailun, jonka voitti Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy. Palkintoraadin lisäksi hirsirakennus oli myös asukkaiden suosikki yhteensä 57 ehdotuksen joukosta.

Monio koostuu viidestä toisiinsa limittyvästä hirsirakennuksesta. Niiden mittakaava vastaa varuskunta-alueen kasarmirakennusten mittakaavaa. Lisäksi esimerkiksi kattomuodot viittaavat varuskunta-alueen historiallisen rakennuskannan ominaispiirteisiin.

Hirsirakennusten väliin sijoittuu korkea ja polveileva sisäkatumainen aulatila. Sisäkatutilojen verkosto tekee rakennuksesta pienoiskaupungin, jonka kaduilla Monion käyttäjät kohtaavat ja näkevät toisiaan. Sisäkatujen varsille ja niitä ylittäville silloille sijoittuu erikokoisia ja -luonteisia paikkoja oppimiseen ja oleskeluun.

Monio edustaa uudenlaista oppimisympäristöä, jossa korostuvat tilojen avoimuus, joustavuus ja monikäyttöisyys. Talossa on 950 oppilaspaikkaa, josta 500 on lukiossa.

Monitoimitalo Monio on valittu Microsoftin ensimmäisten lippulaivakoulujen joukkoon. Näitä on maailmanlaajuisesti yhteensä 17 ja Tuusula on ainoa edustaja Suomessa. Lippulaivakoulut toimivat kehittämisverkostona uusien pedagogisten ja teknologisten innovaatioiden käyttöönotossa.

Yhteinen olohuone

Tavoitteena on, että Moniosta muodostuu kaikkien tuusulalaisten yhteinen olohuone, joka sijaitsee Hyrylän keskustan ja Rykmentinpuiston palvelujen ytimessä.

Kulttuuritalona Monio tarjoaa suurta yleisöä palvelevia kokoontumis- ja esiintymistiloja, joita kuntaan on kaivattu.

Suunnitelmien mukaan iso juhlasali tulee olemaan 600 neliömetriä ja pieni juhlasali 300 neliömetriä. Saleissa on 500 ja 300 henkilön siirtokatsomot.

Kuvat: Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy
Kuvat: Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy

Raide-Jokeri

Rakennuttaja:

Tuusulan kunta

Arkkitehti:

Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy

Kustannusarvio:

26,8 milj. euroa

Urakkamuoto:

elinkaariurakka

Aloitus:

heinäkuu 2019

Valmistuu:

vuonna 2021

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Raide-Jokerin rakentaminen alkamassa

Raide-Jokeri havainnekuva

Helsingin ja Espoon välillä liikennöivän Raide-Jokerin rakentamisen on tarkoitus alkaa kesäkuussa. Infrastruktuurin kokonaiskustannusarvio on 386 miljoonaa euroa.

Raide-Jokerin reitti on 25 kilometriä, josta 16 kilometriä on Helsingin ja 9 kilometriä Espoon puolella. Raideyhteys kulkee välillä Helsingin Itäkeskus – Espoon Keilaniemi. Jos suunniteltu aikataulu toteutuu, voivat matkustajat hypätä pikaraitiovaunun kyytiin kesällä 2024.

Raide-Jokeri korvaa Helsingin seudun vilkkaimmin liikennöidyn 550-runkobussilinjan. Tämän kuljetuskapasiteetti ei pysty vastaamaan kasvavaan matkustajamäärään. Laskelmien mukaan Raide-Jokerilla tehdään vuonna 2030 noin 91 000 matkaa arkivuorokaudessa.

Toteutus allianssimallilla

Raide-Jokeri toteutetaan allianssimallilla. Allianssin osapuolina ovat Helsingin ja Espoon kaupunkien muodostama tilaajaorganisaatio, YIT Suomi Oy:n ja NRC Finland Oy:n (aikaisemmin VR Track Oy) muodostama urakoitsijaryhmittymä sekä suunnitteluryhmittymä, johon kuuluvat Ramboll Oy, Sitowise Oy ja NRC Finland Oy.

– Tavoitteemme on aloittaa rakentaminen ensimmäinen kesäkuuta. Ensimmäisestä kesäkaudesta odotetaan tehokasta, sillä rakentaminen on tarkoitus toteuttaa yhtä aikaa eri paikoissa reitin varrella. Kiivaimmat rakentamisen vuodet ovat varmastikin 2020–2022, jolloin hankkeella työskentelee parhaimmillaan 500–600 henkeä, tuotantojohtaja Timo Leppänen YIT:ltä kertoo yhtiön tiedotteessa.

– Raide-Jokeri on haasteellinen ja pitkäaikainen projekti, joka toteutetaan vilkkaassa kaupunkiympäristössä, maantieteellisesti laajalla alueella. Nämä lähtökohdat tuovat hankkeelle paljon erityispiirteitä. Niistä tärkeimpiin lukeutuvat työaikaiset liikennejärjestelyt, mihin on panostettu paljon jo kehtiysvaiheessa.

Raide-Jokerin aloitusajankohdan varmistuminen odottaa vielä Espoon kaupunginvaltuuston päätöstä hankesuunnitelman enimmäishinnasta. Helsingin kaupunginvaltuusto on jo omalta osaltaan tehnyt asiasta päätöksen.

Varikko Ruskearannalle

Raide-Jokerin varikko rakennetaan Helsingin Roihupeltoon. Varikon kokonaiskustannusarvio on 69,45 miljoonaa euroa.

Raide-Jokeri havainnekuva
Raide-Jokeri Ravitiellä Espoossa. Havainnekuva 2017. Kuva: Raide-Jokeri.
Raide-Jokeri Käskynhaltijantiellä. Havainnekuva 2015. Kuva: Raide-Jokeri
Otaniemen Ainonaukio. Havainnekuva vuodelta 2018. Kuva: Raide-Jokeri.
Otaniemen Ainonaukio. Havainnekuva vuodelta 2018. Kuva: Raide-Jokeri.

Raide-Jokeri

Rakennuttaja:

Helsingin kaupungin liikennelaitos

Kustannusarvio:

386 milj. euroa

Urakkamuoto:

allianssiurakka

Aloitus:

kesäkuu 2019

Valmistuu:

kesä 2024

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi

Psykiatrian M-talo nousee Seinäjoella

Seinäjoen keskussairaalan viereen rakennetaan kahden vuoden aikana uusi psykiatrian talo. Reilut 60 miljoonaa euroa maksavan M-talon suunnittelussa on korostettu käyttäjälähtöisyyttä.

Kyrkösjärven rantaan tuleva sairaalarakennus on yhteensä noin 26 300 neliömetriä. Rakennuttaja on Kiinteistö Oy Seinäjoen Terveysteknologiakeskus, joka on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin omistama yhtiö. 

Rakennusprojekti käynnistyi maaliskuussa 2019 ja talon on määrä valmistua kesällä 2021. M-talon pääurakoitsijana toimii Peab Oy. Urakkasumma on 30 miljoonaa euroa.

Urakkaan kuuluu viisikerroksisen sairaalarakennuksen lisäksi kellarikerros yhdystunneleineen sekä ilmanvaihtokonehuonekerros.

– Hanke on Peabille hyvin merkittävä ja noudattaa visiotamme pohjoismaisena yhteiskuntarakentajana. Tavoitteena on saada aikaiseksi tilaajalle ja käyttäjälle hyvä kokonaisuus, josta voimme myöhemmin ylpeänä kertoa, toteaa aluejohtaja Matti Joensuu Peabin tiedotteessa.

M-talon arkkitehtisuunnittelusta vastaavat Raami Arkkitehdit Oy ja Arkkitehdit Kontukoski Oy. Rakennesuunnittelijana toimii Contria Oy ja automaattisuunnittelija on Granlund Pohjanmaa Oy.

Käyttäjät mukana suunnittelussa

Käyttäjät ja kokemusasiantuntijat ovat olleet mukana uuden psykiatrian M-talon suunnittelun kaikissa vaiheissa. Heillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa tilojen tarpeellisuuteen, sijoitteluun ja toiminnallisuuteen.

M-talon on todettu uudistavan paitsi psykiatrian tilat myös hoidon suunnan. Rakennukseen tulee 70 potilashuonetta, jotka ovat yhden hengen huoneita omalla wc- ja suihkutilalla.  Aikuisten osastolla on 58 sekä lasten ja nuorten osastolla 12 sairaansijaa.

Uudessa talossa toimitaan perhe- ja läheisnäkökulmasta tarkoittaen muun muassa sitä, että perhetapaamiset voidaan järjestää potilashuoneessa, perhetapaamishuoneessa, yhteisessä kirjastossa, ravintolassa tai piha-alueella. Omaisilla ja läheisillä on myös mahdollisuus yöpyä M-talossa.

Luonnolla ja taiteella merkittävä rooli

M- talo on suunniteltu niin, että luonnolla ja taiteella on merkittävä rooli toipumisen tukemisessa. Taloon sijoitetaan taidetta sekä sisä- että ulkotiloihin.

Psykiatrian toimintojen lisäksi taloon sijoittuu kuntoutus, sosiaalityöntekijöitä, psykologeja, sairaalakoulu, sairaalasielunhoitaja ja Seinäjoen kaupungin päihdeklinikka. M-talossa on kaikille avoin ravintola ja kirjasto sekä vuokrattavia kokous- ja liikuntatiloja.

Kuva: Raami Arkkitehdit Oy/Arkkitehdit Kontukoski Oy
Kuva: Raami Arkkitehdit Oy/Arkkitehdit Kontukoski Oy
Kuva: Raami Arkkitehdit Oy/Arkkitehdit Kontukoski Oy
Kuva: Raami Arkkitehdit Oy/Arkkitehdit Kontukoski Oy

Psykiatrian M-talo Seinäjoella

Rakennuttaja:

Kiinteistö Oy Seinäjoen Terveysteknologiakeskus

Arkkitehti:

Raami Arkkitehdit Oy ja Arkkitehdit Kontukoski Oy

Rakennesuunnittelija:

Contria Oy

Rakennusurakoitsija:

Peab Oy

Aloitus:

kevät 2019

Valmistuu:

kesä 2021

Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista rakennusprojekteista, joiden yksityiskohtaiset tiedot löytyvät FaktaNet Livestä. Kokeile ilmaiseksi ja tutustu kaikkiin sinua kiinnostaviin projekteihin!

Kokeile ilmaiseksi