TEKSTI IRENE MURTOMÄKI

Suuria arvonnousuja

Aloitettaviksi suunniteltujen rakennushankkeiden arvo on kolmannella vuosineljänneksellä suurempi kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna, kertoo Rakennusalan trendit Q3/2019 -raportti.  Heinä-syyskuussa käynnistymässä olevien rakennushankkeiden arvo on yhteensä 3,74 miljardia euroa, joka on 32 prosenttia enemmän vuodentakaiseen verrattuna. RPT Docu Oy:n julkaiseman raportissa on merkille pantavaa, että kasvua on nyt lähes joka maakunnassa.

Rakennusalan trendit Q3/2019 -raportissa luodaan katsaus vuoden 2019 kolmannen neljänneksen aikana alkaviksi suunniteltuihin rakennushankkeisiin. Raportissa muun muassa käydään läpi rakennushankkeita maakunnittain ja rakennustyypeittäin. Lisäksi mukana on listaus suurimmista rakennuttajista ja keskeisimmistä toimijoista.  Raportin tiedot perustuvat RPT Docu Oy:n FaktaNet Live -tietokantaan.

RPT Docu Oy:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Hannu Rimpiläinen nostaa elokuun alussa ilmestyneestä raportista esille, että koskaan aikaisemmin julkaisun historiassa kasvua ei ole ollut niin monessa maakunnassa kuin tällä kertaa.

– Kolmannella vuosineljänneksellä aloitettaviksi suunnitelluissa hankkeissa on kasvua jopa viidessätoista maakunnassa, joten ainoastaan kolmessa maakunnassa arvo näyttää putoavan verrattuna viime vuoden vastaaviin lukuihin.

– Tarkasteltaessa tilannetta kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen osalta näyttää siltä, että kasvumaakunnista Uudellamaalla ja Pirkanmaalla alkavien rakennushankkeiden arvo laskee jonkin verran. Mutta tätä tasoittaa muissa maakunnissa tapahtuva kasvu.

Koko vuoden 2019 alkavaksi suunnitteluista rakennushankkeista Hannu Rimpiläinen toteaa, että niiden arvo jäänee neljä prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2018. Määrällisesti pudotusta on kolmesta kuuteen prosenttiin. Rakentamisen volyymi säilyy silti korkealla tasolla viime vuonna alkaneiden hankkeiden ansiosta.

Uudellamaalla asuntotuotanto vireää

Vaikka koko vuoden osalta näyttää siltä, että Uudellamaalla alkavien rakennushankkeiden arvo laskee, on kolmannella vuosineljänneksellä rakentamisen aloitusten arvo selvästi suurempi kuin vastaavalla jaksolla vuonna 2018. Ennakkotietojen mukaan Uudellamaalla alkaa heinä-syyskuussa yhteensä lähes 1,4 miljardin euron rakennushankkeet. 

– Kasvu selittyy vireällä asuntotuotannolla. Isoja hankkeita ovat Helsingin kaupungin kerrostalohankkeet ja Postipuiston kerrostalot, Rimpiläinen kertoo.

Helsingin lisäksi myös muualla Suomessa on alkamassa runsaasti kerrostalokohteita.

– Suunniteltujen aloitusten arvo näyttää kasvavan merkittävästi. Asuntotuotannon kohdalla täytyy kuitenkin muistaa, että hankkeiden lopullinen määrä on riippuvainen toteutuneesta ennakkomyynnistä. 

Päijät-Hämeessä iso sairaalahanke

Päijät-Hämeessä aloitusten arvo moninkertaistuu vuoden 2019 kolmannella vuosineljänneksellä. Tämä selittyy Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän uudistushankkeella, jossa Suomen toiseksi suurinta keskussairaalaa laajennetaan yli 90 miljoonalla eurolla.

Naapurimaakunnassa Pirkanmaalla käynnistyvien rakennushankkeiden arvo on edelleen nousujohteinen viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mutta kasvu on maltillisempaa. Suurimpia hankkeita ovat noin 18 miljoonan euron biokaasulaitos ja yhteensä noin 65 miljoonan euron kerrostalohankkeet.

– Pirkanmaan koko vuotta tarkastellessa on todettava, että vaikka alkavien rakennushankkeiden arvo ei tänä vuonna yltäne viime vuoden tasolle, on rakentaminen maakunnassa edelleen aktiivista. Vuoden 2018 aloitusten arvoon vaikuttivat isot rakennushankkeet, joita oli poikkeuksellisen paljon, Rimpiläinen muistuttaa.

Varsinais-Suomessa on luvassa kasvua viime vuoden kolmanteen vuosineljännekseen verrattuna 32 prosenttia. Suurin hanke on Turun seudun puhdistamo Oy:n jätevesipuhdistamon uudistushanke. Muutenkin Varsinais-Suomessa rakentaminen näyttää vilkastuvan, kun tarkastellaan koko vuotta.

Keski-Suomessa valoisa vuosi

Keski-Suomessa aloitusten arvo tämän vuoden kolmannella neljänneksellä on selvästi suurempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Kerrostalohankkeilla on merkittävä osuus heinä-syyskuussa aloitettavista hankkeista. Kaiken kaikkiaan alkavia rakennushankkeita on Keski-Suomessa enemmän kuin viime vuonna.

Myös Etelä-Pohjanmaalla tapahtuu rakentamisen saralla. Alkavia hankkeita on kolmannella vuosineljänneksellä 46 prosenttia enemmän kuin viime vuoden heinä-syyskuussa.

Vaasassa on käynnistymässä Wärtsilän Smart Technology Hub -teollisuushanke. Se kattaa suurimman osan kolmannella vuosineljänneksellä alkavaksi suunnitelluista rakennushankkeista Pohjanmaalla.

Voimakasta kasvua Kainuussa ja Lapissa

Pohjoisen Suomen maakunnissa Kainuussa ja Lapissa on isoja rakennushankkeita. Niiden ansiosta alkavaksi suunniteltujen hankkeiden arvo nousee merkittävästi heinä-syyskuussa verrattuna vuoden 2018 vastaavaan ajankohtaan.

– Kainuussa rakennusaloitusten arvo on kolmannella vuosineljänneksellä kymmenkertainen viimevuotiseen verrattuna. Rajun nousun selittää Ilmatar Energy Oy:n tuulivoimahanke Kajaanissa. Rakennuskustannukset ovat noin 100 miljoonaa euroa, Hannu Rimpiläinen kertoo. 

Lapin maakunnassa on puolestaan alkamassa iso kouluhanke ja kerrostalokohde, jotka nostavat käynnistyvien hankkeiden arvon kolme kertaa suuremmaksi viime vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna.