Asuntotuotanto jatkuu vahvana myös loppuvuonna 2019. Vuoden viimeisellä neljänneksellä käynnistyväksi suunnitelluista rakennushankkeista suuri osa on kerrostalokohteita, kertoo RPT Docun julkaisema Rakennusalan trendit Q4/2019 -raportti.

Rakennusalan trendit Q4:n ennusteen mukaan rakennusaloitusten arvo vuoden 2019 loka-joulukuussa on 2,9 miljardia euroa. Vastaavana ajankohtana viime vuonna toteutuneiden rakennusaloituksia arvo oli 2,4 miljardia euroa.

Rakennusalan trendit Q4/2019 -raportti kertoo vuoden viimeisellä neljänneksellä eli loka-joulukuussa alkaviksi suunniteltujen rakennushankkeiden euromääräisen arvon ja lukumäärän sekä vastaavat tiedot viime vuodelta. Lisäksi raportissa luodaan katsaus koko vuoteen. Raportin tiedot perustuvat RPT Docu Oy:n FaktaNet Live -tietokantaan.

Samalla tasolla kuin viime vuonna

Koko vuoden 2019 tilannetta tarkastellessa rakennusaloitusten arvo pysynee samalla tasolla kuin viime vuonna tai voi jopa nousta, vaikka alkuvuoden ennuste näytti rakennusaloitusten arvon laskevan.

Aloitettavien rakennushankkeiden määrässä ei ole tämänhetkisen ennustaan mukaan myöskään isoa muutosta vuodentakaiseen verrattuna.

RPT Docu Oy:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Hannu Rimpiläinen toteaa, että kirimistä on tapahtunut vuoden toisella vuosipuoliskolla, joten tämänhetkisen arvion mukaan päästään samoihin lukuihin kuin viime vuonna.

Alkaneiden rakennushankkeiden arvo oli viime vuonna 14 miljardia euroa ja tämän vuoden ennuste näyttää 14,3 miljardia euroa. Tähän liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä, koska osa kerrostalohankkeista todennäköisesti siirtyy vuoden 2020 puolelle.

Kerrostalohankkeiden tilanne elää

Hannu Rimpiläinen muistuttaakin, että kerrostalohankkeiden käynnistymisellä on suuri merkitys toteutuvien aloitusten arvoon paitsi vuoden viimeisellä neljänneksellä myös koko vuoden lukuun: onko se plus- vai miinusmerkkinen vuodentakaiseen verrattuna.

– Kerrostalohankkeiden osalta tilanne elää. Rakennustöiden alkaminen on pitkälti kiinni ennakkovarauksista. Jos asunnoilla ei näytä olevan tarpeeksi kysyntää, hankkeen aloittamista siirretään. Asuntojen kysyntään puolestaan heijastuu yleinen taloudellinen tilanne, jonka vuoksi muuttuvia tekijöitä on ilmassa.

Yhdeksässä maakunnassa nousua

Maakunnittain tarkasteluna alkavaksi suunnittelujen rakennusaloitusten arvo loka-joulukuussa nousee yhdeksässä maakunnassa vuoden 2018 vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Kanta-Hämeessä muutos olisi jopa 148 prosenttia. Kasvun selittää erityisesti kerrostalotuotanto, joten osa suunnitteluista hankkeista voi siirtyä myöhäisempään ajankohtaan. Koko vuoden 2019 tilanne osoittaa, että Kanta-Hämeen toteutuneiden ja suunniteltujen rakennusaloitusten arvo on 30 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.

Satakunnassa Rauman sataman laajennus nostaa alkavien rakennushankkeiden arvoa. Muutos on 143 prosenttia verrattuna viime vuoden viimeiseen neljännekseen.

Varsinais-Suomessa rakennusaloitusten arvo on ennusteen mukaan 48 prosenttia suurempi kuin vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä. Nousuun vaikuttaa Turun Seudun Puhdistamo Oy:n hanke, jonka aloitus siirtyi kolmannelta vuosineljännekseltä neljännelle.

Etelä-Savossa on niin ikään voimasta kasvua luvassa ja muutos viime vuoteen verrattuna on 66 prosenttia. Koska hankkeiden kokonaismäärä on pieni, korostuu yksittäisen hankkeen merkitys. Suurimpia näistä ovat kerrostalohankkeet sekä julkisten rakennuskohteiden saneeraukset.

Rakennusalan trendit Q4 -raportin mukaan rakennusaloitusten arvo nousee myös Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Rakennusalan trendit neljästi vuodessa     

RPT Docu Oy julkaisee neljä kertaa vuodessa rakentamisen aloituksista kertovan kvartaaliraportin. Raportti perustuu FaktaNet Live -tietokantaan kerättyihin tietoihin, jotka RPT:n tutkijat ovat saaneet hankkeissa mukana olevilta päättäjiltä.

Rakennusalan trendit -raportti on helppo tapa seurata rakennusprojekteja valtakunnallisesti ja maakunnallisesti. Mukana ovat suurimmat käynnistymässä olevat yksittäiset hankkeet alueittain sekä tiedot suurimmista rakennuttajista ja vuoden 2019 keskeisistä rakennusalan toimijoista.

 

TEKSTI IRENE MURTOMÄKI