TEKSTI IRENE MURTOMÄKI | KUVA AKI ARO 

Muuntojoustavat tilat

Turun Yli-Maarian alueen sydän on monitoimitalo Ypsilon. Rakennukseen sijoittuvat yhtenäiskoulu, päiväkoti, kirjasto, neuvola, kouluterveydenhuolto ja nuorisotoimi. Ypsilon antaa muuntojoustavine tiloineen ja kalusteineen puitteet eri toimijoiden saumattomalle yhteistyölle.

Kustannusarvioltaan 23 miljoonan euron Ypsilon on kooltaan 8500 neliö­metriä. Kallioisella rinnetontilla sijaitsevassa monitoimitalossa on kahdesta kolmeen kerrosta. Kreikan aakkosissa olevan nimensä rakennus on saanut y-mallisesta muodostaan. Vastavalmistunut talo otettiin käyttöön joulukuussa. Oppilaat aloittavat kevätlukukauden uudessa koulussa tammikuussa 2019.

Turun pohjoispuolella sijaitsevaan Yli-Maariaan ehdittiin odottaa kaupungin lähipalveluja useita vuosia. Turun kaupungin toimitilojen rakennuttamispäällikkö Anne Antola kertoo, että aluksi vuonna 2007 laaditussa hankesuunnitelmassa oli tarkoitus rakentaa tilat ainoastaan alakoululle, päiväkodille ja kirjastolle. Hanke laajeni sittemmin moni­toimitaloksi, joka palvelee eri käyttäjä­ryhmiä. Tavoitteena on, että rakennus on käytössä aamusta iltaan.

Monitoimitalon hankesuunnitelman päivitys hyväksyttiin vuonna 2015, ja suunnittelu toteutettiin vuonna 2016. Hankkeen pääsuunnittelusta vastannut arkkitehti Mikko Uotila Arkkitehtisuunnittelu Mikko UotilaOy:stä toteaa rakennuksen y-mallin istuvan tontin muotoon.

– Rakennus sijoittuu tontin toiselle laidalle, jotta pihalle jää mahdollisimman paljon tilaa. Talo polveilee maaston mukaan.

Uotila toteaa Ypsilonin julkisivun olevan selkeä, siinä ei ole mitään ylimääräistä tai päälle liimattua. Lämpörapatun julkisivun väreinä ovat valkoinen, keltainen ja ruskea. Julkisivua rytmittävät muun muassa tummat ikkunapuitteet ja syöksytorvet. Osassa julkisivua on graffiteilta ja likaantumista suojaava pinnoite.

Ypsilon on liitetty kaukolämpöön. Lämpöä jaetaan radiaattoreilla lukuun ottamatta päiväkotia, jossa on vesikiertoinen lattia­lämmitys. Talon tummanharmaalle huopakatolle on asennettu aurinkopaneeleja.

Monitoimitalo allianssimallilla

Monitoimitalon rakennustyöt alkoivat vuoden 2017 alussa. Hankkeen pääurakoitsijana toimii Hartela Länsi-Suomi Oy. Projektipäällikkö Maija Aaltonen toteaa, että tällä kertaa paalutuksia ei tarvittu, mikä on Turun seudulla harvinaista.

– Rakentaminen sujui kaiken kaikkiaan hyvin ja aikataulussa. Työmaalle perehdytettiin noin 700 henkilöä ja paikalla oli enimmillään 80 henkilöä, Aaltonen sanoo.

Yli-Maarian monitoimitalo rakennettiin allianssimallilla. Hankkeella oli tiukat tavoitteet, jotka liittyivät paitsi kustannuksiin myös toiminnallisuuteen.

– Allianssimalli istuu mainiosti tämän kokoluokan hankkeeseen, jossa vaaditaan useiden eri alojen osaamista. Allianssissa osapuolet sitoutuvat projektiin jo suunnittelu­vaiheessa ja hakevat kustannustehokkaita ratkaisuja, Anne Antola toteaa.

Hankkeen eri vaiheissa kuultiin myös käyttäjäryhmiä. Yli-Maarian koulun rehtori Marianne Ulfstedt kuvailee rakennushankkeessa mukana oloa silmiä avaavaksi. 3D-mallinnus auttoi merkittävästi tilojen hahmottamisessa.

– Realiteetit tulivat vastaan, eikä voinut olla koko ajan vaatimassa jotain. Tietoisuus muutosten vaikutuksista rakentamiskustannuksiin kasvoi, Ulfstedt toteaa.

Muuntojoustavuutta ja avoimuutta

Arkkitehti Mikko Uotila kertoo muuntojoustavuuden hallitsevan rakennusta. Tilat ovat siirtoseinillä muuntuvia ja avoimia tiloja, joissa voi toimia erikokoisia ryhmiä. Talossa ei ole käytäviä, vaan kulku tapahtuu toimintatilasta toiseen.

Marianne Ulfstedt korostaa yhteistyötä eri käyttäjäryhmien kesken. Ypsilonissa ei ole esimerkiksi opettajanhuonetta, vaan olohuone, joka on tarkoitettu koko talon henkilöstölle.

– Olemme luomassa uudenlaista toimintakulttuuria. Meillä käyttäjillä on vahva tahtotila yhteiseen tekemiseen, minkä monitoimitalon tilat mahdollistavat, hän toteaa.

Monitoimitalon luonteen vuoksi Ypsilonissa on monta sisäänkäyntiä. Pääsisäänkäynti on Keskustorille ja kirjastoon. Koulun tiloihin on neljä ja päiväkodille kolme sisäänkäyntiä. Lisäksi hallinnolle, kouluterveydenhuoltoon ja neuvolaan sekä nuorisotilaan on omat sisäänkäynnit, samoin ensimmäisessä kerroksessa oleviin liikuntasaliin sekä taide- ja taitoaineiden opetustiloihin.

Monitoimitalon keskeisin paikka on toisessa kerroksessa oleva Keskustori, joka toimii muun muassa ruokasalina. Korkea tila ulottuu kolmanteen kerrokseen. Avoimuutta tilaan tuovat portaiden ja tasanteiden lasikaiteet. Keskustori palvelee myös juhlasalina ja tila on varusteltu esitystekniikalla.

Marianne Ulfstedt toteaa, että hyvä akustiikka on koulumaailmassa tärkeätä. Tähän on kiinnitetty myös Ypsilonissa huomiota. Akustiikkasuunnittelun ansiosta esimerkiksi korkean Keskustorin äänet eivät kantaudu häiritsevästi opetustiloihin.

Keskustorin vieressä on omatoimikirjasto, eli se on käytössä myös normaalien aukioloaikojen ulkopuolella. Lähellä kirjastoa on nuorisotoimen tila, mikä tarjoaa mahdollisuuksia yhteiseen toimintaan.

Pääsisäänkäynnin päällä on ulkoterassi. Sieltä on tarkoitus julistaa lukuvuoden alussa Yli-Maarian koulurauha.

Keskustorin vieressä sijaitseva ruuanvalmistuskeittiö on mitoitettu 2000 annokselle. Anne Antola kertoo, että Turun kaupungin alueella on työn alla keittiöverkkoselvitys. Mahdollisesti tulevaisuudessa Ypsilonista kuljetetaan annoksia myös muualle kaupungin palvelupisteisiin.

– Huoltoliikenteen reitit kulkevat rakennuksen takana. Näin autot eivät joudu ajamaan etupihan kautta, Antola toteaa.

Uudenlainen oppimisympäristö

Yli-Maarian yhtenäiskoulu on suunniteltu 720 oppilaalle ja päiväkoti 120 lapselle. Tilaratkaisut tukevat monipuolisesti näiden yhteistyötä. Esimerkiksi koulun alkuopetuksen eli 1.–2. luokkien ja päiväkodin tilat ovat lähellä toisiaan.

– Ajatuksena on madaltaa eskarin ja alkuopetuksen välistä kynnystä. Tämä onnistuu uudessa talossa konkreettisesti, Marianne Ulfstedt sanoo.

Yläkoulun puolella aineopetusluokkien keskiössä ovat niin kutsutut toritilat. Oma torinsa on reaaliaineilla, kielillä ja luonnontieteillä.

– Toritilassa voidaan toteuttaa uuden opetussuunnitelman mukaisia, monialaisia opintokokonaisuuksia. Toritilassa on istuinpaikka 70–75 oppilaalle, joten koolle saadaan isokin joukko oppilaita. Myös alakoulun puolelta tuttu samanaikaisopettajuus mahdollistuu yläkoulussa, Ulfstedt skertoo.

Toritilan ympärillä ovat kunkin aineryhmän luokkahuoneet. Esimerkiksi luonnontieteentorilla ovat kemian, fysiikan, biologian ja maantiedon luokat.

Ypsilonissa on älykäs oppimisympäristö, jossa hyödynnetään uutta teknologiaa ja digitaalisia ratkaisuja. Jokaisessa opetustilassa on iso kosketusnäyttö. Oppilailla on henkilö­kohtaiset päätelaiteensa, josta voi muun muassa heijastaa näkymän isolle näytölle.

Ergonomiaa ja mukavuutta

Ergonomia on otettu huomioon monitoimitalon kalustuksessa. Erilaisia tuoleja ja pöytiä voi säätää itselle sopiviksi. Ainoastaan alkuopetuksen puolella kalusteet on mitoitettu pienten koululaisten mukaan.

Kalusteet tuovat väriä rakennuksen muuten hillittyyn värimaailmaan. Sisustuksessa on käytetty paljon tyynyjä ja pehmeitä kalusteita.

Yli-Maarian koulu on kengätön, eli sisällä ollaan sukkasilla tai sisäkengissä. Tämä on otettu huomioon myös sisääntulojen kalustuksessa: ulkokengille on kunnolliset säilytyshyllyt.

– Kengättömässä koulussa sisäilma pysyy hyvänä, pinnat eivät kulu ja lattiat pysyvät siistinä. Oppilas voi monimuotoisessa oppimisympäristössä ottaa vaikkapa tyynyn kainaloonsa ja mennä portaille istumaan tai lattialle makoilemaan, Marianne Ulfstedt toteaa.

Monitoimitalon wc-tilat ovat pääasiassa sukupuolineutraalit. Vessojen väreinä ovat turkoosi, lila ja vihreä. Päiväkodin puolella sävyt ovat hempeät, kun yläkoulussa ne ovat rokkaavammat.

Esteetöntä ja turvallista

Monitoimitalon esteettömyyttä on mietitty monelta eri kantilta. Suunnittelussa on ollut mukana esteettömyysasiamies. Tiloissa on otettu huomioon niin liikuntarajoitteiset kuin näkö- ja kuulovammaisetkin. Rakennuksessa on yksi hissi, ja toiselle on tilavaraus päiväkodin päässä.

Monitoimitalossa on rakennuttamispäällikkö Anne Antolan mukaan panostettu turvallisuuteen monin tavoin.

– Ulkoiseen uhkaan on tänä päivänä varauduttava. Ulko-ovet ovat pääsääntöisesti lukittuina. Ne kaikki on myös mahdollista lukita samaan aikaan yhdestä kytkimestä. Ovipuhelimissa on kamerat, joten ketään ei päästetä sokkona sisälle.

– Kaikissa huoneissa on pakotieovet, joten tiloista pääsee pois kahteen suuntaan. Tarvittaessa sisätiloja voidaan sulkea osastoittain, Antola kertoo.

Poistumisteiden lattian väri eroaa muusta lattiasta. Näille paikoille ei saa asentaa kiinto­kalusteita eikä mielellään irtokalusteitakaan, koska väylän on oltava vapaa tarpeen niin vaatiessa.